Kannatti ottaa riski

29.1.2007

Kannatti ottaa riski ja tehdä tämä monologi-näytelmä, muuta ei voi todeta IN-teatterin Nyytäjä-tulkinnasta.

Monologi vaatii paljon, varmasti kaiken mitä yksi ihminen teatterin lavalla voi itsestään antaa ja ilmaista.

IN-teatterin väki yltää korkealle. Löytynojalla on ilmeinen taito puhaltaa tekijöihin aito ja todellinen puhti.

Jokainen on esityksessään oikeasti ja rehellisesti läsnä, pelkäämättä paljastaa itseään.

Esillä ei ole vain sarja monologeja, vaan taideteoksena ehjästi yhteen hiottu kokonaisuus.

Art Annan tila toimii oivana näyttämönä. Intiimi veto säilyy tiiviinä, turhia hetkiä ei ole. Yleisön konkreettinen mukaan ottaminen toimii tiettyyn rajaan asti. IN-teatterin toteutuksessa käydään kyllä rajalla.

Yletön kikkailu on turhaa, koska tekstit toimivat muutenkin.

Pelkistettyyn kokonaisuuteen on haettu muitakin, useimmiten nokkelia yksityiskohtia. Kuten puhelinäänen "tekeminen" tai silloin tällöin taustalle ilmestyvä naishahmo (Manna Miettinen) kanamaisine kaakatuksineen.

Yli ampuva ja vähän kuluneen oloinen on kuitenkin viittaus Simbergin Haavoittunut enkeli -maalaukseen, kun Savolaista mainosmiestä (Jari Komulainen) kannetaan paareilla pois.

Nyytäjän ihmiskuvien kudelma on verhottu kokovalkoiseen. Ratkaisu toimii ja tilan valoisuus tukee sitä. Valkeus rakentaa oivallisesti Nyytäjän ideaa, jossa rikkinäisiä ihmiskuvia tarkastellaan toisaalta kuin laboratoriossa - toisaalta taivaallisessa kirkkaudessaan, puhtaina ja paljaina.

Niin risaisia sieluja kuin nämä suomalaisten ihmistyyppien tietyt perikuvat ovatkin, Nyytäjä tuntuu heitä rakastavan. Tunteet matkaavat tarinoita katsellessa ilosta suruun, myötätuntoon ja ymmärrykseen. Jäljelle jää paljon pohdittavaa.

Yhden vaikeimmista rooleista tekee Eero Ylönen Jodlaajana. Julkisuuden, omien suoritustensa, ylipäätään narsistisen itsensä kanssa epätoivoisesti taisteleva "suomalainen sankarityyppi" on jo pelkkänä tekstinä huima. Ylönen hallitsee tyyppinsä, on päässyt sisään ja antaa palaa.

Koskettavimpiin kuuluu Samuli Laitisen Hannes, jolle on vaikea nauraa. "Hullulla" Hanneksella on oma traumansa ja yksinäisyytensä. Sairaan ihmisen avuttomuus, heitteille ja ulkopuolelle jääminen kirpaisevat katsomossa.

Jari Komulaisen humoristin sielu pääsee Savolaisen mainosmiehen roolissa oikeuksiinsa. Komulainen taitaa pienesti ja tehokkaasti esittämisen. Kutkuttava hahmo ei jää pinnalliseksi.

Yhteiskunnan imurattaissa ruttaantuneen mainosmiehen burn-out näyttää lopulta oikeasti aika pahalta.

Manna Miettinen lämmittää yleisön taitavalla esittämisellään Itsensä löytäneenä naisena. Miettinenkin on löytänyt itsestään aidon komediennen. Rentous ja roolille antautuminen näkyvät.

Maisa Juntusen Vanha on Nyytäjän tekstinä tarkka ja osuva. "Karussa" oleva Vanha kyselee yleisöltä dementiansa kourissa "olettekos tekin karussa?!".

Vanhalle ihmiselle ei nyky-Suomi anna muuta osaa kuin höperehtijän, joka suljetaan laitokseen. Nyytäjän piikki osuu ja Juntunen irrottelee osassaan varmasti.

Yleisön varauksettomimman ihailun saa Lilli Härmä Skorpionina. Liekö näin itsestäänselvää "blondi-bimboa" oikeasti missään olemassakaan.

Härmän otteessa asiasta toiseen hyppelehtiminen ja vikisevä hörhöily joka tapauksessa purevat.

Härmän osuudessa kontakti yleisöön toteutuu onnistuneimmin.

Rankan hahmon tekee Anni Juntunen Istuvana naisena. Siinä Nyytäjä antaa kuulua kaiken mitä hänellä on sanottavana suomalaisesta teatterinteosta ja kulttuuripiireistä omavaltaisine despootteineen.

Juntunen tekee yhden hienoimmista rooleista koko näytelmässä.

Naistappaja Minna Hämäläinen liikehtii roolissaan herkin elein. Pieni naisenhahmo kova teko ja vankilatuomio lastinaan on raskas rooli.

Hämäläisen rankkuus kontrastina lopun herkät sävyt yksinkertaisessa kansanlaulussa puristavat outona suruna sydänalassa.

Nauru katsomossa hiljenee huomaamatta.

Tarja Tikkanen - Iisalmen Sanomat