| Näytäntökausi 2001-2002 | |
|---|---|
| Esityskauden aloitti Aapelin koko perheen näytelmä PIKKU
PIETARIN PIHA. Esityksessä oli paljon ensikertalaisia ja koululaisia
ja sen ohjasi In-teatterilainen Raimo Lampinen.
Tuttu tarina kertoo pojasta, jonka äiti kuolee pojan ollessa vielä lapsi. Se kertoo sopeutumisesta orvon osaan, äidin ikävästä ja totuttautumisesta uuteen äitiin. Se on myös selviytymistarina siitä, kuinka voittaa ympäristön kateus ja ennakkoluulot. Lisää kuvia Pikku Pietarin pihalta Syyskaudella sai ensi-iltansa Anni Blomqvistin
Ohjaajana on Heli Löytynoja, joka ohjasi jo aikaisemman kokoillan näytelmämme Vuoroin vieraissa eli Vieraat vuorossa. Onnistuneen farssin jälkeen on ollut mielenkiintoista kokeilla syvää draamaa.
Näytelmä perustuu Anni Blomqvistin omaelämänkerralliseen romaaniin. Se on kehityskertomus kalastajan vaimosta, joka yksinäisellä kotisaarellaan kasvaa tytönhupakosta vahvaksi ja taipuisaksi kuin kalliosaaren varvut. Draama luotaa ihmiselämää syvältä; siinä lyövät meren voimalla niin rakkaus kuin kuolemakin. |
Älä keskeytä minua! Se vieras iso poika potkaisi palloa ja ...!
No, joko sinä olet oppinut minusta tykkäämään? |